perjantai 31. elokuuta 2012

Ulkoverhousta

Vajaa viikko siitä kun timpurit lopettelivat hommansa. Kamera ei vain ole oikein muistunut mukaan joten kuvia etenemisestä ei ole tullut otettua. Tässäpä korjataan sekin asia ja ensimmäiset kuvat talosta ikkunat asennettuna. 

Säät ovat suosineet rakentajaa. Nyt on ollut sopivat ilmat urakoida ulkohommat mahdollisimman pitkälle ja vetäytyä sisälle siinä vaiheessa kun oikea syksy alkaa. Viime viikolla aloittelin koolauksien laittoa. Vauhtiin kun pääsi, niin parissa päivässä ne olikin sitten paikallaan. 


Maanantai 27. elokuuta








Maanantaina pääsikin sitten ulkoverhouksen kimppuun. Pääty seinistä oli hyvä lähteä jatkamaan ja harjoittelemaan. Molemmat päädyt lähdettiin laudoittamaan ylhäältä alas, eli jatkettiin päätykolmioiden laudoituksesta. Korko sivuseinille oli helppo ottaa sitten pääty seinältä. Seiniin tuli ainoastaan vaakalaudoitus, joten homma oli helppoa ja sujuvaa. Ulkoverhous tuli laitettua paikalleen neljässä päivässä. Vielä viimeistelyt nurkkiin ja ikkunan pieliin, jonka jälkeen pääsee seuraavaan vaiheeseen. 

Keskiviikko 29. elokuuta


Rakentajan älypuhelin.


Torstai 30. elokuuta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti