sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Kalusteiden asennus

Laatoitukset etenevät hiljalleen, välillä tuntuu että vähän liiankin verkkaiseen tahtiin. Eiköhän laatat kuitenkin saada lattiaan ajallaan.


Eteisen ja keittiön laatoitukset ovat lähes valmiina


Pesuhuoneen laatoitusta



Jälleen on alkanut uusi työvaihe laatoituksia odotellessa, kalusteasennukset. Kolmen makuuhuoneen kaappien rungot ovat paikoillaan ja keittiön alatasot hyvällä alulla. Asennukset oli luontevinta aloittaa makkareiden komeroista ja opetella siinä hieman tekniikkaa. Runkojen asennus ei ollutkaan niin paha homma mitä aluksi aattelin, mutta eiköhän mekanismien ja etulevyjen asennus aiheuta pään vaivaa vielä ihan riittävästi.


Keittiön alatasojen rungot


Muuttoon on aikaa enää 25 päivää. Laskeskelin että tehokkaita työpäiviä niistä on noin 15. Ennen muuttoa on vielä ohjelmassa; loput laatoitukset, teknisentilan katon levytys, laminaattien laitto, väliovet, listoitukset, sekä saunaan paneelit ja lauteet. Ennen muuttoa tietenkin vielä kahden kämpän siivous. Ei ihan mahdottomuus, mutta voi olla että kiire tulee.


perjantai 29. maaliskuuta 2013

Vesieristyksiä


Märkätilojen vesieristystyö on alkanut. Viime viikolla työ aloitettiin vessan lattiasta, jonka jälkeen siirryttiin saunan lattiaan ja pesuhuoneen seiniin. Ensimmäinen kerros saatiin levitettyä perjantai-illan aikana. Suuret kiitokset naapurin AJ:lle, joka oli kaverina opastamassa tekemässä eristyksiä. Toinen kerros eristettä leviteltiin lauantaina. Maanantaina otetuista koepaloista selvisi, että eristepaksuudet ovat riittävät ja laatoituskset päästään aloittamaan. Työesteiden vuoksi itse en pääässyt paikalle valvojan vieraillessa, mutta naapurin rakentaja AJ oli jälleen apuna ja lupasi vielä telailla eristeen näytteenottopaikkoihin.


Vahvikekankaat nurkkiin ja läpivienteihin





Valmis vesieristys


Nyt on leivinuunissa otettu ensimmäiset koepoltot. Pieni määrä pahvia ja puuta paloi iloisesti ja hyvällä vedolla. Nyt vain hiljalleen aletaan nostamaan lämpötilaa korkeammaksi.




torstai 21. maaliskuuta 2013

Saunan höyrynsulku

Talviloma on takana ja onneksi se näkyy myös projektin etenemisesä. Hommat tapahtuvat aivan eri tahtiin, kun pääsee keskittymään vain rakentamiseen.

Raksalla teema on ollut saunan ja pesuhuoneen kirittäminen ajan tasalle. Pesuhuoneen seinät on nyt tasoitettu kahteen kertaan ja odottaa vain vesieristysta. Pesuhuoneen kattoon tein vielä pienen n.7cm alaslaskun, jotta harkkojen päällä olevat raot saa siististi piiloon.

Saunan höyrynsulku on viimeistä tarkistusta vaille valmis. Yllättävän aikaa vievää puuhaa nysvätä ja teippailla kaikki saumat, niitin reiät ja läpiviennit. Teippiä kuitenkin meni sen verran, että saunan pitäisi olla nyt tiivis "foliopaketti". Ilmastoinnin poistoputkeen porasin muutaman reiän saunan alaslaskutilaan, ilmanvaihdon ja tuuletuksen tehostamiseksi.

Saunan höyrynsulku


Näkymät saunan ikkunasta, saunan iv- poistoputki ja törkyä teippauksen jäljiltä.


Loppuviikko menee vesieristeiden kimpussa ja maanantaina pitäisi olla jälleen laattamiehille senssit valmiina.

torstai 14. maaliskuuta 2013

Kalustetoimitus, laatoitusta ja saunan rakentelua

Työmaalla on käynyt melkoinen trafiikki tämän viikon aikana.

Maanantaina alkoi laatoitukset. Laatoitukset päätettiin aloittaa keittiöstä ja ruokailutilasta, jotta vältyttäisiin turhalta sotkeutumiselta ja vaurioitumiselta. Myös kalusteasennukset päästäisiin aloittamaan keittiöstä. Samalle päivälle tuli myös kaikki Puustellin kalusteet. Melkoinen määrä tavaraa onkin nyt varastoituna olohuoneeseen ja makkareihin. Hieman jo hirvittää että löytyykö kaikille osille ja ruuveille oma paikka.


Huokaus...


Keskiviikkona laattamies kävi saumaamassa laatat. Onneksi saimme hankittua Weberin mustan saumauslaatin, joka on todellakin musta, eikä hieman harmahtava kuten Kiillon vastaava tuote. Lopputulos oli todella hyvän näköinen.



Keittiön laatoitus


Keskivikkona myös muurari kävi viimeistelemässä työnsä. Muurari pinnoitti uunin ja laittoi luukut paikoillen yhtä nuohousluukkua lukuunottamatta, sillä sitä en ollut muistanut hankkia. Uuni pinnoitettiin karkealla antiikkilaastilla. Etukäteen olimme suunnitelleet että uuni maalataan pinnoituksen jälkeen valkoiseksi, mutta uunista tuli erittäin hyvänvärinen pelkällä laastilla. Antiikkilaasti on lähes luonnon valkoinen. Onpahan jossakin hieman eri sävyä valkoisesta. Nyt vain odotetaan pari päivää ja aletaan hieman polttelemaan pikku tikkuja.




Uuni valmiina



Itse olen päässyt taas oikeisiin töihin. Maalaus yms. pikkutarkat hommat ovat jätetty vähäksi aikaa tauolle ja nyt olen yrittänyt saada saunan ja pesuhuoneen hommia eteenpäin. Pähkäilyä on aiheuttanut saunan lasiseinä. Laittaako vai ei. Jos laittaa, niin minkä kokoinen. Tänään nyt sitten teimme päätöksen ja päädyimme valmiiseen Cellon saunalasi pakettiin. Muurauksessa lasille jätetty tila kävi pieneksi valitsemallemme lasille, joten tänään leikkelin aukkoa hieman isommaksi. Myös suihkun hankulmarasioiden asennus tuotti päänvaivaa. Onneksi netistä ja paikallisesta rautakaupasta löytyi apu. Muuraustuki hanakulmarasialle oli verraton apu. Muuraustuki asennettiin hanakulmien sisäkierteisiin ja tuet kiinnitettiin harkkoon. Sen jälkeen täytin aukot uretaanilla ja muurauslaastilla. Nyt on hanakulmarasiat suorassa joka suuntaan.  Pesuhuoneen seinät ovat nyt kertaalleen tasoitettu märkätilatasoitteella. Tavoitteena on että pesuhuone ja sauna on laatoituskunnossa viikolla 13. Ennen sitä onkin vielä laitettava saunaan höyrynsulku, sekä vesieristeet kaikkiin märkätiloihin.



Muuraustuki ja hanakulmarasiat

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Ulko-ovet paikoilleen

Pakkaspäiviä on ollut mukava viettää raksalla. Keväinen aurinko on ollut apuna seinien maalauksessa ja paljastanut kaikki pienimmätkin virheet ja epätasaisuudet. Yllättävän haasteellista hommaa, tai sitten olen vain liian tarkka.

Tuntuu että muutaman päivän aikana homma on valmistunut huimaa vauhtia. Pintamaalaukset alkaa olemaan loppusuoralla. Varmasti pintamaalaukset saa aikaan sen tunteen, että kohta täällä asutaan sillä ne ovat lopultakin niitä näkyviin jääviä asioita.

Pintamaalaukset ovat kodinhoitohuonetta lukuunottamatta valmiina. Lasten leikkihuoneessa hieman "repäistiin" ja yksi seinä maalattiin kirkkaan keltaisella kuviomaalauksella. Näin saatiin leikkihuoneeseenkin hieman aurinkoa, sillä sinne ei muuten oikein pääse aurinko paistamaan. Vessasta tulikin sitten toinen ääripää. Kaikki seinät sieltä maalattiin mustaksi ja ainoastaan katto jäi valkoiseksi. Onneksi vessan kalusteet ovat kuitenkin valkoisia. Myös työhuoneesta maalattiin kaksi seinää mustaksi.

Yritän laittaa tänne piakkoin päivänvalolla otettuja kuvia maalatuista seinistä.

Tänään laitettiin jo kaksi ulko-ovea paikalleen. Raksaovet saivat väistyä ja tilalle saatiin oikeat ovet. Alkaa lämmityskulutkin pienenemään, kun ovet ovat tiiviit. Talo näyttää myös ulospäin hieman valmiimmalta.

Ulko-ovi, Pihla 208


Ensiviikkosta onkin tulossa tapahtumarikas. Maanantaina alkaa laatoitukset ja samalle päivää tulee myös kalusteet. Mihinhän sitä saa sen valtavan määrän tavaraa varastoitua...

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Sisäkaton maalaus

Eipä ole ollut kehumista tässä postausten määrässä. Turhan pitkä tauko tuli, mutta hengissä ollaan ja projekti etenee.

Nyt on koittanut ns. työläät ja hitaat työvaiheet. Monta viikkoa tehty samoja hommia, mutta hiljalleen loppu häämöttää. Katot ovat nyt pintamaalilla ja seinien pohjamaalaus ja "vimistely" on menneillään.

Pieni kömmähdys kävi katon maalaamisessa. Pohjamaalauksen jälkeen katto näytti oikein hyvältä, mutta pintamaalauksen jälkeen lopputulos oli aivan kamala. Joka kohdasta peilasi telan jäljet. Syyksi paljastui väärä maali, jonka olin ostanut. Kattomaaliksi minulle myytiin Tikkurilan Siroplast 7, puolihimmeä kattomaali. Hieman ehti jo pelko hiipiä puseroon... entä jos lopputulos on sama eri maalilla. Katto maalattiin uudestaan täyshimmeällä Siroplast kakkosella ja varmuuden vuoksi pitempi nukkaisella telalla. Onneksi lopputulos toisen maalauksen jälkeen erinomainen. Kattoon kannattaa siis valita aina täyshimmeä maali. Toki voi onnistua kiiltävämmilläkin mutta, vaatii paljon enemmän työtä onnistuakseen.



Ensimmäinen versio



Katto uudelleen maalattuna. Selkeä ero :)
 

Viimeviikolla parina päivänä oli erinomaiset ilmat ulkohommiin ja kuin tilauksesta lumetkin tuli alas katolta. Niinpä oli oikein hyvät olosuhteet muurata piippu täyteen mittaan. Nyt odottellaan vain peltejä, jotta katto pitää taas vesisateillakin.

Loppuviikko menee vielä seinien kimpussa ja voi olla että, jonkin asteinen kiirekkin tulee vielä tälle viikolle. Ensi maanantaina on tulossa jo kalusteet ja samalle päivälle alkaisi laatoitukset. Ennen laatoitusta pitäisi olla monta hommaa tehtynä, seinät maalattu, lattia hiottu ja primerit levitelty. Mutta eihän se kiire haitta, kun taktiikkana on ollut "alku täysillä ja loppua kohti kiristetään".