sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Pellit katolle

Tänään hyvin ansaittu vapaapäivä. Niinpä on hetki aikaa keskittyä blogiin ja kertoa loppuviikon tapahtumia ja kuulumisia.

Lattian styroksit sain urakoitua keskiviikkoiltana ja aloittelin myös väliseinien merkkausta. Pitkä päivä oli jo kuitenkin takana ja alkoi pikkuhiljaa ajatuksen juoksu tökkimään, niin seinien merkkaus jäi seuraavalle päivälle. Torstai aamusta jatkoin hommaa paremmalla menestyksellä. Seinät oli merkattuna torstaina puoleen päivään mennessä. 

Putkimiehille ilmoitin torstaina, että pääsisivät putkien laittoon. Arvioivat etteivät ehdi kuin vasta alkuviikosta, mutta perjantaina soittelivatkin ja kaipailivat putkia ja muita tarvikkeita, jotka olin nostanut lukkojen taakse. Päivän aikana saivatkin homman valmiiksi ja tulevat jatkamaan seuraavaksi lattialämmitysputkien asennuksella.

Ensimmäinen peltirivi paikalleen.

Lauantaille kaavailtu katon pellitys päätettiin aloittaa jo perjantaina. Hyvä niin, että aloiteltiinkin, sillä talkoolaisia oli mukavasti apuna ja alalape saatiin pellitettyä jo perjantai-iltana. Rakennusprojektin ensimmäinen vastoinkäyminen tuli perjantaina, kun huomattiin ettei peltitoimituksessa ollut mukana päätylistoja. Se ei onneksi estänyt katon laittoa. Viimehetkellä tullut pakokauhu katon väristä osoittautui turhaksi, sillä tiilenpunainen väri passasikin kohtuulisen hyvin muuten mustavalkoiseen taloon.


Perjantaina saatiin alempi lape pellitettyä.


Lauantaina aloiteltiin hommat takalappeen otsa- ja räystäänaluslautojen laitolla. Takaräystäät tuli tehtyä valmiiksi asti. Peltien laittoa jatkettiin iltapäivästä ja homma oli todella sujuvaa ja nopeaa. Suosittelen kyllä Ruukin Classicia kaikille jotka suunnittelevat peltikattoa. Säät suosivat kattohommia ja viime hetkellä kun räystäslistoja laiteltiin alkoi hieman satamaan. Jälleen tuli huomattua, ettei sääennusteita kannata kytätä, eikä niihin ole uskomista. Viikon ajan seurailin ennusteita ja ennuste vaihtui joka päivä. Katto saatiin muutoin valmiiksi, ainoastaan seinälle nostot ja puuttuvat päätyliastat jäivät laittamatta. Katto on nyt kuitenkin sillä mallilla, ettei tarvi menettää yöunia, vaikka rajummatkin syysmyrskyt tai lumisateet tulisivat. 


Viimeisiä räystäs- ja otsalautoja paikalleen.



Valmista kattoa.




Harjapellit paikoilleen pienessä tihkusateessa.



Kiitokset vielä "peltimestarille" ja muille talkoissa olleille! Talkoolaisista on ollut erittäin suuri apu.

Viimeiset kesälomapäivät meneekin sisällä muovitus- ja koolaushommissa. Torstaina jälleen arki koittaa ja töissä pitäisi mennä käymään muutaman vuoron ajan. 

tiistai 18. syyskuuta 2012

Tuoreita kuvia

Harvinaista. Päivitys ja kuvat tulee laitettua ajallaan, eikä viikon tapahtumat kerralla. Joskus sitä on onneksi aikaa ja virtaa tähänkin. Yhden illan ja päivän tuotos tässä. Samalla päivän valossa otettuja kuvia ulkopuolelta. Kuvat kertokoon loput.





Lattiaan routa styroksia 200mm








Leivinuunille vahvennettu laatta.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Hiekkaleikkejä ja ulkohommia

Viikko jälleen vierähtänyt. Sairastelut edelleen jatkunut, joka hieman verottanut tehokasta työaikaa raksalla, mutta hiljalleen homma etenee. 






Alkuviikko meni tasoitushommien viimeistelyssä. Pohjahiekan sain tasoiteltua maanantai-iltana ja on nyt siinä kunnossa, että odottaa vain styroksia päällensä. Yllättävän kova urakka tasoitus oli kaiken kaikkiaan. Selkä ja takareidet muistuttelivat pari päivää jälkeenpäinkin tehdystä hommasta. Hiekkaa oli 2-5 senttiä liikaa koko pohjan alalla, mutta onneksi näinpäin ettei tarvinnut hiekkaa kuskata sisälle lisää. Tasoituksessa oiva apu oli viivalaser, jolla pystyi seuraamaan korkoa melko tarkasti. 






Styroksien kanssa tuli pieni viivästys, sillä lattiaan tuleva routastyroksi oli rautakaupasta loppunut. Tiistaina luottomyyjä soitteli ja kyseli millaista laitetaan tilaukseen ja itse elättelin toiveita, että loppuviikosta kuorma tulisi. Kävi kuitenkin niin, että toimitus meneekin alkuviikkoon. Samaan tilaukseen ja kuormaan laitettiin myös lattiaverkot. Tämä koitui kuitenkin onneksemme, sillä nyt on tullut tehtyä ulkopuolen hommia hyvällä tahdilla. Otsalaudat on takalapetta lukuunottamatta kierretty, räystäslautoja aloiteltu etusivulta, ulkovuoraus saanut loppusilauksen ja nurkkalaudat laitettu kahdelle kulmalle. Lisäksi paikalleen laitettu myös väliaikaiset ovet. 

Lattian liippaaja varattu alustavasti lokakuun puoleenväliin, eli siihen on kaavailtu valuhommia. Ensiviikko menee vielä ulkotöiden viimeistelyssä ja sisällä styroksien laitossa. Lauantaina alkaa sitten pellin laitto kattoon. Saa talvi tehdä tuloaan, eikä tarvi rakentajan ilmoista ressata :)    

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Viirusta ja villanpölyä kurkussa

Syysflunssa ei säästänyt ketään, ei edes rakentajaa. Tauti iski alkuviikosta ja yksi rokulipäivä piti pitää, melkein kokonaan. Pitihän sitä käydä tiistaina raksalla vilkuilemassa kun putkimiehet olivat olleet päivän hommissa. Itse en tehnyt mitään, en ainakaan myönnä.


Tältä näytti sisällä 31. elokuuta.







Talo on nyt saanut laudoituksen ulkoseiniin ja on siinä kunnossa, että "siistit" sisähommat ovat alkaneet. Sisällä hommat alkoivat elokuun viimeisenä päivänä ulkoseinien villoituksella ja muovituksella. Villoituskin on maistunut mansikalle, kun tilaa on ollut ympärillä riittävästi ja tuuletus on toiminut, joten pölykään ei ole kiusannut. Asiaa helpotti paljon myös se, että villat nostettiin nosturilla sisäpuolelle ennen ristikoita.


Ja 1. syyskuuta seinät olivat saaneet jo hieman villaa.



"Nosta isi tuon verran ylemmäs sitä muovia..."





Oma taiteenlajinsa oli tietenkin muovitus, varsinkin yksin. Muovi piti yrittää saada mahdollisimman yhtenäisenä ja ilman turhia saumoja. Ensimmäisenä muovitettu päätyseinä onkin sen näköinen, että harjoiteltavaa on. Hommaa vaikeutti myös nopeasti yllättänyt pimeys, sillä vielä silloin ei ollut työmaalle tullut hankittua valaisimia. Nyt sekin asia on korjattu. Sivuseinät menikin jo sitten huomattavasti paremmin. Seinien villoituksen ja muovituksen sain viimeisteltyä tänään. Vielä pitää kuitenkin hieman kierrellä teippirullan kans ja tarkastaa muovitus kertaalleen. Siitäpä se hiljalleen etenee. Tuntuu vain, että päivät ovat liian lyhyitä, eikä ehdi saada tarpeeksi tehtyä.