keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Suunnittelua

"Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty." Niinhän sitä aina sanotaan. Tällä hetkellä tuntuu että, hyvin suuniteltu ei ole sittenkään hyvä. Suunnitelmat muuttuu hetki hetkeltä ja aina tulee uusia ideoita. Ja vieläpä ne kaikki pitäisi saada järkevästi ja käytännöllisesti paperille.


Meidän lähtökohtanamme suunnittelussa on omakotitalo, jossa on neljä makuuhuonetta ja yhdessä kerroksessa. Tämän perusajatuksen lisäksi on vain pari "ehdotonta" asiaa suunnittelussa. Ensimmäinen on tilava ja toimiva kodinhoitohuone, jonka yhteydessä vaatehuone. Toisena vaatimuksena kodinhoitohuoneeseen jäävä nurkkaus, jossa tila esim. pyykkien kuivatukselle ja josta ei ole läpikulkua toisiin huoneisiin. 


Näiden ajatuksien perusteella olemme selanneet nettiä ja talokirjoja. Yhtään valmista pohjaa ei löytynyt joka olisi vastannut tarpeitamme, joko kodinhoitohuone oli liian pieni, talossa oli tupakeittiö, tai muuten vaan joku ratkaisu ei miellyttänyt. Sieltä löytyikin kuitenkin paljon hyviä ideoita, joten viivotin ja kynä käteen ja omaa pohjaa luonnostelemaan ja piirtämään. Useamman päivän ja lukuisien suttupapereiden jälkeen jotain konkreettista alkoi olla paperilla. 


Suunnittelun edetessä alkoi huonejärjestyskin selvitä. Olohuone ja keittiö keskelle taloa vastakkain, toiseen päähän kolme makuuhuonetta ja toiseen päähän pesu- ja saunatilat, sekä yksi makuuhuone. 


Kohtahan se on sillä mallilla että talofirmaihin kiretämään ja piirrättämään kunnon pohjakuva.


maanantai 12. joulukuuta 2011

1. painuman seuranta.

Tänään kävimme ottamassa tontilla ensimmäiset korot penkasta. Sovimme painuman kuukausittaisesta seurannasta, maaperätutkimuksen tehneen Intovan kanssa. Otimme tarkastus pisteet kolmeen eri paikkaan: kahteen puuhun, tontin molemmille puolille, sekä vanhan talon nurkkalautaan. Näin saadaan luotettava mittaus, johon ei routa yms. ulkoiset tekijät pääse vaikuttamaan.


Lunta on sadellut jo aika reilusti. Samalla tuli tehtyä lumityöt pihasta, sekä kulkuväyliltä.


Kuukauden päästä selviää onko painumaa tapahtunut.

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Ensilumi ja penkka valmis

Työpäivän jälkeen suoraan tontille. Kuljetus-Polar oli jättänyt rahtikirjat saunan terassille ja hetken tarkastelun ja laskeskelujen jälkeen selvisi että, hiekkaa oli mennyt tänäänkin lähes 500 tonnia. Aikamoinen kasa hiekkaa. Ensilumi malttoi sopivasti odottaa tuloaan ja nyt illan aikana sitä alkoi satamaan ja maa on nyt kauniin valkoinen. Täytyy myöntää että penkka saatiin valmiiksi viime hetkellä.







Semmoinen siitä sitten tuli. Annetaan ajan kulua ja katsotaan miten käy... painuuko vai ei.

torstai 1. joulukuuta 2011

Tule hyvä kakku...



Aamusta päivä alkaa ja meidän päivä alkoi jo tontilla 6:00. Pimeää on, vaikka yöllä olikin pari astetta pakkasta ja maa pienen kuuran peitossa. Lunta ei kyllä ihan vielä tarvittaisi. Jännä homma, mutta aamu herääminen ei ole lähellekkään niin raskasta kuin leipätyöhön lähtiessä. Rakennusaika ilmeisesti antaa jotain ylimääräistä energiaa rakentajalle :)








Valot vain pyörivät aamun pimeydessä

Ajoittain ruuhkaa Lehtolantiellä



Mursketta tiehen

Näkymä tontille Lehtolantieltä

Tie pihaan alkaa olla valmiina

Auringon nousu

Hiekkaa, hiekka, hiekkaa...




Vasta "pohjanpeitto" 


Pimeästä pimeään.





Päivän aikana tontille oli tuotu yhteensa 590 tonnia (n. 708 m3) hiekkaa!! Konkreettisesti tuo hiekkamäärä tarkoittaa 36:ta kuorma-autollista, eli 18 yhdistelmällistä. Aikamoisena yllätyksenä tämä tuli sillä oma laskelmani ei ihan pitänyt paikkansa. Illalla otettujen korkojen mukaan penkka on hieman yli puolenvälin, eli saman verran hiekkaa tulee vielä tontille. Huomisen päivän kaivuri-Seppo touhuaa yksikseen, sillä allekirjoittaneella on mentävä leipätyöhön. Illalla pääsee sitten tarkastamaan millainen "vuori" sinne tontille on tullut.