sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Vanhan rakennuksen purkaminen

Vihdoinkin ... Odotus on päättynyt. Vanhan talon purkaminen on alkanut ja perheeseemme syntyi 29.3. pieni poikavauva. Haaveilukivellä eletään onnen aikaa.

Aivan viime viikkoihin asti meillä oli tarkoitus purkaa rakennus omin voimin ja käsipelillä. Puntaroimme kuitenkin aikataulutusta ja työmäärää, sekä mahdollisia kustannuksia. Päätimme kuitenkin kysyä tarjouksen paikalliselta purkufirmalta. Vertasimme tarjousta viimesyksyiseen saunarakennuksen purkuun ja totesimme, että tulee jopa edullisemmaksi ottaa purkaminen urakkana. Kolmas vaihtoehto olisi tietenkin ollut se, että olisimme yrittäneet tarjota rakennusta yksityisen henkilön purettavaksi. Tähän vaihtoehtoon liittyi kuitenkin mielestämme niin paljon riskejä kuten aikataulun viivästyminen, jätteiden jääminen omalle nurkille jne. Tätä ei siis harkittu todellisena vaihtoehtona.

Purkutyöt alkoivat hieman myöhässä ennalta ajatellusta aikataulusta. Purkutöiden alkua viivästytti ullakolta löytynyt savukranaatti, joka viivästytti kahdella viikolla töiden aloittamista. Poliisit kävivät ensin toteamassa kranaatin puolustusvoimien tuotteeksi ja ilmoittivat siitä PV:n edustajille, jotka kävivät noutamassa kranaatin noin kaksi viikkoa löytymisen jälkeen.

Purkutyö käynnistyi torstaina 27.3. Purkutyön suoritti Suomen Tehopurku Oy. Pari päivää aiemmin urakoitsija oli tuonut koneen pihallemme. Ajattelin etukäteen ettei työssä mene päivää kauemmin, mutta kahden päivän jälkeen talo oli purettu vasta välipohjan tasalle. Yllättävän hidasta hommaa, sillä materiaalien lajittelu tapahtuu jo tässä piha-alueella. 





















Näinpä se talovanhus tuli elinkaarensa päähän ja saa väistyä uuden rakennuksen tieltä. Purkutyöhön meni aikaa kaikkiaan noin viikon verran. Isompia yllätyksiä ei tullut, muuta kuin nettikaapeli meni poikki. Kaapeli oli muutaman metrin matkalta jäänyt vielä kaivamatta maahan ja isolla koneella liian läheltä kun rouhii, niin senhän arvaa miten siinä käy. Tämä tietenkin sattui tallentumaan videolle. Nyt olemmekin olleet mokkulan varassa muutaman päivän. 

Ensiviikolla alkaa tallin pohjien kaivaminen. Saapa nähdä miten se onnistuu, routa on varmasti vielä melko syvällä.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Yhdeksän kuukauden kuulumiset

Kuukaudet vierivät. Haaveilukivellä ei ole ehtinyt paljoakaan istuskelemaan, joten bloggauskin on jäänyt varsin vähälle. Lukijat ovatkin jo ehtineet kaipailemaan päivityksiä ja kokemuksiamme mm. materiaali valinnoistamme. Tiivistetäänpäs siis yhdeksän kuukautta yhteen postaukseen.

Viimeisimmässä postauksessa pihahommat olivat vasta alkamassa. Kuistit olivat työn alla ja komposiittilaudoitusta aloitettu. Tämän jälkeen onkin tapahtunut jonkin verran. Ulkopuolen rakenteet ovat valmiita takaterassia lukuunottamatta, puita kaadettu melkoinen määrä, joista suurinosa on tehty jo valmiiksi haloiksi, pihassa ollut saunarakennus purettu, sekä täytemaata ja ruokamultaa levitetty satoja kuutioita.



Kuistien rakentelua. 30.6.2013


Pihakivetykseen 30x30 betonilaattaa. 9.7.2013


Risusavottaa ja pihalla täytemaakasoja. 13.9.2013

Vanha saa väistyä. 23.9.2013


Ruokamulta levitettynä 26.9.2013

Seuraavaksi Haaveilukivellä alkaa purkuhommat. Pihassa oleva vanha omakotitalo väistyy autotallin tieltä. Purkutyöt alkaa viikolla 13 ja kaivuri on varattu alustavasti tallin pohjien kaivamiseen viikolle 15. Eli taas alkaa tapahtumaan ja toivon mukaan tännekkin  tilannekatsauksia ehdin laittamaan.