perjantai 17. elokuuta 2012

Mökkiä pystyyn

Lopultakin! Nyt se sitten rakentaminen alkoi. Viikko ollut kaikillta osin työn täyteinen ja kiireinen, jopa niinkin, että raksalla olen ehtinyt pyörähtämään vain pikaisesti muutamana päivänä. Niinpä postauksetkin ovat jääneet vähälle.

Timpurit ilmestyivät tiistaina työmaalle. Yövuorosta tullessa kävinkin katsomassa meininkiä ja siellähän olikin hommat päässeet alkuun. Tavaraakin oli tullut lisää useita nippuja ja piha tuntui käyvän ahtaaksi. Ensimmäisenä päivänä timpurit olivat saaneet alajuoksut paikalleen ja tehtyä seinän rungot valmiiksi.

Yllätys oli keskiviikko iltana kun seinät olikin jo pystyssä. Ensimmäistä kertaa sai hieman käsitystä siitä, minkä kokoinen mökistä on tulossa, mikä huone on milläkin kohtaa ja miten ikkunat sijoittuvat. Täytyy sanoa, että yhtä hyvältä näyttää kun piirustuksissa.


Kahdessä päivässä runko pystyyn

Etupihan puolelta

Takapihan puolelta

Torstaina päästiin sitten mekin hieman hommiin. Timpurit olivat saaneet päätykolmiot valmiiksi, joten nyt oli helppo laittaa suti heilumaan ja maalata ne ennen paikalleen nostoa. Mukava olikin maalailla, kun ilma oli suosiollinen ja lapset saatiin illaksi hoitoon. Kiitokset Leppälän väelle. Ilta kävi pienestä lomasta. Illalla myöhään kuorma-auto toi vielä ison nipun kattopeltejä.


Päätykolmio

Maalattuna

Päätykolmiosta saa jo hieman käsitystä minkä värinen talosta tulee. Sävyn valinta ei ollut vaikeaa sillä olimme iskeneet silmän tuollaiseen jo aikaisemmin tuttavan talossa. Onneksi hän oli laittanut sävy koodin ylös ja saimme sen häneltä. Sävy on Tikkurilan kartasta 2686 (Tuulikki). Ilman tätä sävyn valinta olisi ollut erittäin vaikeaa, sillä valkoisestakin on lukuisia eri sävy vaihtoehtoja. 


Torstai 16.8.2012



Perjantai aamuna ennen töihinlähtöä kävin hieman katselemassa seuraavaa työvaihetta, kattoristikoiden nostoa. Nosturi tuli hieman kahdeksan jälkeen. Ennen ristikoita nostivat ikkunat ja villat sisälle, jotta ne saataisiin säältä suojaan. Niinpä en ehtinyt päänäytöstä katsomaan.

  


Työpäivän jälkeen olikin mukava käydä raksalla. Päätykolmiot ja ristikot olivat paikoillaan. Yllätyksenä itselle tuli se, että kuinka nopeasti ammattilaisilta tapahtuu nuo hommat. Neljässä päivässä runko pystyyn ja ristikot paikalleen.



17.8.2012. Timpureiden neljän päivän aikaansaannos



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti