keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Sisätäyttö ja routasuojaus




Pitkän ja hartaan odottelun jälkeen homma nytkähti jälleen eteenpäin. Vuorossa oli sokkelin sisätäyttö ja ulkopuolen routasuojaus. Tuttuun tyyliin päivä alkoi jo seitsemältä. Kaivuri Seppo olikin jo odottelemassa ja suunnittelemassa päivän työjärjestystä.

Edellisenä päivänä olin käynyt asentamassa patolevyt sokkelin ympärille ja levittelemässä suodatinkankaat sokkelin sisäpuolelle. Niinhän siinä kävi, että kangas loppui tietenkin kesken ja rautakauppa oli jo sukenut ovensa siltä päivältä. Niinpä seuraavana päivänä piti hyökätä kauppaan heti ovien auettua.

Ensimmäisenä aloitettiin sadevesikaivon asentamisella. Saatiin samalla kulkureitti kaivurille talon, tai tässä vaiheessa sokkelin takapuolelle. Kaivon asentaminen ei ollut pitkäkestoinen homma ja niinpä lähin samantien rautakauppaan hakemaan puuttuvaa kangasta. No, tietenkin kaupalta oli loppunut juuri se rullakoko joka olisi ollut tarpeisiin sopiva, niin täytyi tyytyä pienempään pakettiin. Nuukana kun en ottanut sitä seuraavaksi isompaa rullaa. 

Jälleen tuli huomattua, etten ollut huomannut valmistella edellisenä päivänä kaikkea, onneksi kokeneemmat ovat perään katsomassa. Sokkelin sisäpuolen styroksit olivat jääneet kokonaan laittamatta. Niinpä Seppo tuli levittelemään kangasta ja minä aloin laittamaan styrokseja.

Toiselle laidalle kun olin saanut styroksit laitettua piti rientää jo seuraavaan paikkaan. Tärylätkän vuokraaja oli vain 20 min paikalla joten samantien liikenteeseen ja lätkää hakemaan. Ja tietenkin samaa kyytiä takaisin, jatkamaan styroksien laittoa. Ei paljon ehtinyt kuvailemaan eri työvaiheita, sillä sen verran kiirettä piti. Hommien piti kuitenkin simahtaa siihen malliin ettei koneen ja kuljettajan tarvi turhan panttina odotella. Suuret kiitokset Sepolle, joka teki paljon muutakin kuin konehommia. Yksin ei olisi millään ehtinyt laittaa kaikkia valmiiksi.

Sisäpuolen eristyksen jälkeen kiire hieman helpotti. Aamun nuukailu kostautui, kun suodatinkangasta menikin vielä sokkelin ulkopuolelle. Niinpä toiseen kauppaan hakemaan 200 neliön rulla kangasta. Onneksi Muhokselta löytyy rakennustarvike kauppoja kaksin kappalein. 






Kiire jatkui sisätäyttöjen jälkeen. Ulkopuolen routasuojaus piti saada tämän päivän aikana valmiiksi. Jotta homma ei olisi liian helppo, väärin lasketut styroksit loppuivat kesken niin minulta, kuin rautakaupan myymälästä. Onneksi Anttu-veli pääsi vapaapäivältä hätiin ja kävi hakemassa Rautian toiselta varastolta kuormallisen.

Onneksi päivä oli aurinkoinen ja mukava tuuli piti lentävät ystävät loitolla. Tulipa huomattua se miten hyvin sitä prjää päivänkin kolmella ruisleivällä, 1,5 litran jaffalla ja 3 litran vedellä. Nopeasti vierähti 14 tuntinen päivä, työn touhussa. 




Jatkosta ei sitten ole täyttä varmuutta. Toivottavasti heti elokuun alussa tulee timpurit hommiin.








perjantai 20. heinäkuuta 2012

Kokemuksia Tampereen asuntomessuilta



Nytpä nekin on koettu, asuntomessut. Emme olleet asettaneet reissulle suuria odotuksia ja tavoitteita projektia ajatellen, vaan lähinnä teemana oli päästä kotiaskareista irti vähäksi aikaa. Kaikki se, mitä messuilta saatiin "kotiin viemisiksi" oli pelkkää plussaa. Projektia ajatellen ainoastaan sisustuksellisiin seikkoihin on vielä mahdollisuus saada uusia ideoita.

Väkeä oli saapunut paikalle meidän lisäksi paljon! Tunkua ja jonoja riitti. Jonojen takia pari taloa jäikin väliin. Paremminkin olisi voinut talot katsella läpi ja enemmän kuvailla, jos ei olisi jonossa tarvinut taloja kiertää. Jos jotain jäi ihailemaan, jono senkun kasvoi perässä. Mutta onneksi sää suosi.

Tässä kuitenkin "maalaistollon" kokemuksia vuoden 2012 asuntomessuista. Messutalot olivat hienoja, kieltämättä, mutta kuitenkin jäin kaipaamaan niitä "normaaleja" ja "tavallisia" taloja jotka loistivat poissaolollaan.

Uskaltaisin väittää, että kuitenkin suurinosa suomalaisista rakentaa edelleen kohtuullisen kokoisia- ja hintaisia omakotitaloja. Onko asuntomessut siksi, että tällaisille maalaisille esitellään mahdollisimman kalliita ja hienoja taloja? En kuitenkaan kirjoita tätä kateellisena, ollenkaan. Päinvastoin, hieman jopa säälin niitä, jotka joutuvat asumaan omakotialueella joka on ahdettu vieriviereen taloja. Itsestäni ei olisi siihen, että kesällä makkaraa grillissä kääntäessä naapuri pystyy haukkaamaan toisesta päästä, kun menee väärälle tontille. Tai syksyllä haravaoidessa naapurilla on musta silmä, kun haravan varsi tökkii silmäkumaan.

Asuntomessutaloissa sisustusta oli moneen lähtöön. Selvästi trendivärejä on nyt musta, valkoinen ja harmaan eri sävyt. Ja hienojahan ne on, niitä meilläkin tulee eniten olemaan ;) Kestävät hyvin aikaa ja kuinka helppoa niihin onkaan yhdistää eri värejä eri sisustuskausien mukaan!

Taloissa oli eniten valkoisia keittiöitä, muutamia oli koko mustia ja sekä niiden yhdistelmiä. Muitakin värejä toki oli käytetty, mutta edellä mainittuja oli suurinosa.

Sisutuksissa vaihtelua oli hienoista ja kalliista desing-sisustuksista aina kierrätyskalusteiseen sisustukseen. Pari kohdetta oli kalustettu ja sisustettu pelkästään Ikean tuotteilla. Mikään niistä ei kuitenkaan ollut suoraan se meidän juttu, vaan muutamia yksityiskohtia saatiin poimittua mieliimme. Sisustuksessa oli sama linjaus kuin itse rakennuksissa, sisustukset eivät ole tällaisen pienen budjetin rakentajalle mieleen.






"Kulta, sulkisitko kuitenkin verhot ensin..."




Perinteisempää makkaria. Sängynpäädystä tulikin heti mieleen,
että voisiko sitä itse tehdä.


Pirteä, iloinen. Mahdollinen väri lastenhuoneeseen.










Hyvä vaihtoehto perinteiselle laatoitukselle. Akryylibetoni/epoksi pinnoite.









tiistai 10. heinäkuuta 2012

Sokkeli päivässä


Pieni huilitauko on pidetty, mutta jälleen on aika palata tosi toimiin. Sokkelin aikataulutuksen kanssa oli pieniä kysymysmerkkejä johtuen kesälomista, mutta asiat selvisi helposti. Jälleen täytyy antaa Puroilalle kiitosta asioiden hoitamisessa. Vaikka toimistolla väki lomailee, niin silti henkilöt olivat ajan hermolla ja osasivat antaa vastaukset kysymyksiimme ja tieto kulki myös toimiston sisällä henkilöltä toiselle.

Viikolla 27 ottivat Sokkelisepät Oy:ltä yhteyttä ja ehdottelivat sokkelin teon ajankohdaksi tiistaita. Sehän sopi meille. Pikainen ajatustyö käyntiin ja kova miettiminen mitä täytyy vielä muistaa ja huolehtia. Ainoastaan kaukolämmön nousukulma vielä puuttui ja soitto Oulun seudun sähköön korjasi tuonkin tilanteen. Nousukulma oli ilmestynyt tontille sovittuna ajankohtana. Kulma saatiin kaivettua maahan lauantaina. 

Tiistaiaamuna alkoi sitten vihdoinkin sokkelin teko. Työmiehet ilmestyivät tontille kahdeksan aikaan ja sen kummempia ihmettelemättä alkoivat paiskimaan hommia. Vajaassa tunnissa oli anturan muotti valmiina. Parhaillaan töissä oli kahdeksan sokkelimiestä, johtuen toisesta Muhoksella sijaitsevasta kohteesta. Toinen neljän miehen porukka tuli tekemään kaveriksi muotteja ja raudoituksia, jotta muotit saataisiin valmiiksi ennen valua.



      






Ei voinut muuta kun ihmetellä tätä touhua. Niin nopeasti hommat sujuivat. Itselle ei sitten jäänyt muuta kuin sivusta seuraaminen ja valokuvien ottaminen. Vaikka mahdollisuus olisi itselläkin tehdä hommia, halusivat ammattilaiset tehdä hommat itse. Siinä ei auta amatööreillä jaloissa pyöriä. Sokkelin muotit alkoivat nousta kymmenen aikoihin ja samalla osa porukasta valmisteli raudoituksia. Puolen päivän jälkeen muotit olivatkin valmiina. Itselle yllätyksenä tuli se, että antura ja sokkeli valetaan samalla kertaa.









Pumppuauto ja massa tulivat juuri sopivasti muottien valmistuttua.  Kalusto siirtyi toiselta työmaalta suoraan meidän tontille. Ennen valun aloittamista valvoja kävi tarkastamassa ja toteamassa raudoitukset riittäviksi ja oikein tehdyiksi. Varsinaisessa valussa ei sitten kauaa mennytkään. Homma oli selvänä jo ennen neljää. Sää oli suosiollinen koko päivän. Pieni kuuro tuli vettä siinä vaiheessa kun työmiehet keräilivät tavaroitaan.








Päivän päätteeksi vielä signeeraus sokkelipalkkiin, tietenkin meidän makuuhuoneen kohdalle. Kiitokset kolleega Tapsalle hyvästä ideasta ü