torstai 1. marraskuuta 2012

Liikaa intoa ja levytystä

Blogi osoitti hyödyllisyytensä! Valpas lukija huomasi pienen kömmähdyksen ja ilmoitti onneksi siitä. Liian innokkaana olin laittanut jo villat muovin sisäpintaan, mutta vaarana olisi ollut valun jälkeisen kosteuden tiivistyminen muoviin ja seinässä märät villat. Vahinkoa ei onneksi ehtinyt tapahtumaan ja varmuuden vuoksi villat  otettiin vielä alas muutamaksi päiväksi.

 Sisäpuolen tilannetta seuraillessa oli onneksi hyvät ilmat ja sopiva väli jälleen ulkohommiin. Ikkunoiden smyygilaudat sain maalattua ja laitettua paikalleen.


Ikkunoiden smyygilaudat

Levytys alku metreillä

Levyn taakse puuta kalusteiden kiinnityksiä varten

Sisällä kosteus on ollut koko ajan hyvin vähäistä, eikä näin ollen tiivistynyt muoviin ollenkaan. Hyvä niin, mutta pienintäkään riskiä ei kannata asian suhteen ottaa. Maanantaina 29.10. palasin takaisin lähtöruutuun ja aloin jälleen villoittamaan. Tällä kertaa homma kävi näppärästi, kun palat olivat valmiiksi leikattuja. Sisäseinien levytys alkoi seuraavana päivänä ja se homma jatkuu edelleen. Toivon mukaan alkuviikosta pääsee tekemään väliseinärunkoja.   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti