keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Suunnittelua

"Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty." Niinhän sitä aina sanotaan. Tällä hetkellä tuntuu että, hyvin suuniteltu ei ole sittenkään hyvä. Suunnitelmat muuttuu hetki hetkeltä ja aina tulee uusia ideoita. Ja vieläpä ne kaikki pitäisi saada järkevästi ja käytännöllisesti paperille.


Meidän lähtökohtanamme suunnittelussa on omakotitalo, jossa on neljä makuuhuonetta ja yhdessä kerroksessa. Tämän perusajatuksen lisäksi on vain pari "ehdotonta" asiaa suunnittelussa. Ensimmäinen on tilava ja toimiva kodinhoitohuone, jonka yhteydessä vaatehuone. Toisena vaatimuksena kodinhoitohuoneeseen jäävä nurkkaus, jossa tila esim. pyykkien kuivatukselle ja josta ei ole läpikulkua toisiin huoneisiin. 


Näiden ajatuksien perusteella olemme selanneet nettiä ja talokirjoja. Yhtään valmista pohjaa ei löytynyt joka olisi vastannut tarpeitamme, joko kodinhoitohuone oli liian pieni, talossa oli tupakeittiö, tai muuten vaan joku ratkaisu ei miellyttänyt. Sieltä löytyikin kuitenkin paljon hyviä ideoita, joten viivotin ja kynä käteen ja omaa pohjaa luonnostelemaan ja piirtämään. Useamman päivän ja lukuisien suttupapereiden jälkeen jotain konkreettista alkoi olla paperilla. 


Suunnittelun edetessä alkoi huonejärjestyskin selvitä. Olohuone ja keittiö keskelle taloa vastakkain, toiseen päähän kolme makuuhuonetta ja toiseen päähän pesu- ja saunatilat, sekä yksi makuuhuone. 


Kohtahan se on sillä mallilla että talofirmaihin kiretämään ja piirrättämään kunnon pohjakuva.


1 kommentti:

  1. Toivon, että teillä tämä sujui hyvin ja odotetusti. Meillä pitäisi mittauspalvelut tulla käymään, jotta päästään myös aloittamaan rakentaminen. Paljon on suunniteltavaa. https://www.prismarit.fi/

    VastaaPoista