maanantai 24. joulukuuta 2012

Joulun viettoon

Työ- ja joulukiireet tuntuvat vievän kaiken ajan. Tai oikeastaan joulu ei minulle ole kiireitä aiheuttanut, mutta jotenkin työmaalla vietetty aika on jäänyt vähiin, blogista puhumattakaan. Töiden alkamisen jälkeen, rakennushommat ovat olleet lähinnä satunnaisia pätkiä työvuorojen välissä, toki muutamia vapaapäiviäkin on raketaen saanut viettää.

Edistymisessä ei ole kehumista. Väliseinien levytys on "viittä vaille" valmis. Vessan seinä on odottanut peilin valitsemista, jotta sähkörasia saadaan oikeaan kohtaan. Perjantaina kierrettiin Äimäraution K-rauta ja päädyimme siihen, että hankimme irtopeilin johon itse viritän jonkinlaisen valaistuksen. Ajatuksena on peilin taakse tuleva led valaistus.

Peilivalaistus toteutetaan samaan tapaan. Kuva Tampereen asuntomessuilta.


Samalla tuli rautakaupassa pähkäiltyä lattiamateriaaleja. Laattojen sävy ja koko on ollut kirkkaana ajatuksena projektin alusta asti, mutta laminaatti, parketti sektorilla vielä harkinta-aika menossa. Mukavin ja mieleisin vaihtoehto olisi vinyylikorkki lattia, mutta pikaisten laskutoimituksien jälkeen se materiaali siirrettiin siihen "ehkä seuraavaan taloon" osioon. Vinyylikorkin hinta oli n. 50-60 €/m2(ovh).

Rakennushommissa tilanne on se, että katon levytys aloitettu hyvällä menestyksellä. Kaikkien neljän makuuhuoneen katot on levytetty. Työtä helpotti huomattavasti se, että paikallinen palveleva Rautakauppa Rautia Muhos antoi lainaksi levynostimen. Suurena apuna oli myös velipojat, jotka olivat talkooapuna parina päivänä.

Nyt on aika jäädä pienelle joulutauolle ja viettää rentouttavaa aikaa perheen, sukulaisten ja ystävien parissa.




Hyvää ja rauhallista joulua toivottaa Haaveilukiven porukka!

perjantai 7. joulukuuta 2012

Vapaa päivä

Niinhän siinä käy. Pitkätkin lomat loppuvat aikanaan. Huomenna on aika jälleen lähteä palokunnan rutiineihin seitsemän viikon tauon jälkeen. Talvilomaa odotellessa. Tänään onkin tullut vietettyä kokonainen vapaapäivä raksalta. Alla kuitenkin pieni rakentajan kevennys ennen töiden alkamista.



Tehdään ensin ja mietitään sitten.

torstai 6. joulukuuta 2012

Hyvää itsenäisyyspäivää

Oikein hyvää itsenäisyyspäivää Haaveilukiven lukijoille. Onni on rakentaa taloa itsenäisessä Suomessa.

Rakennuksella on saatu nyt lämmöt ja sähköt. Putkimiehet saivat päätökseen lämmönvaihtimen asennuksen ja talo lämpiää nyt kaukolämmöllä. Lattian lämmitys on aloiteltu maltilla, sillä betonilaatta on vielä kostea.. Sähkölaitoksen miehet kävivät kytkemässä maakaapelin tiistaina ja niinpä saatiin sähköt suoraan huusholliin. Ylimääräiset roikat ja sähkökeskuksen sai kerätä toistaiseksi pois.


Keittiötä


Piipun muurausta


Sciedel isokern 200



Kosteuden erotin


Alkuviikosta hommasin työvälinevuokraamosta kosteuden erottimen. Melkoinen määrä sitä lähteekin kosteutta lattiasta ja muista rakenteista.

Kaikki väliseinät alkaa olemaan levytettynä ja piipun muurausta aloittelin hieman keskiviikkona. Piipuksi tulee schiedelin isokern 200mm valmishormi.